12.8. kaikkee täs on tapahtunu enkä jaksa kaikkee alkaa puimaan. pääsin pari päivää sitte takas sairaalaan ku olo on ihan hirvee koko aika. olin jonku viikonlopun pihalla enkä kiirehtiny paluuta ja uhkailtiin kaikella sanktioilla jne. mut mä en jaksa ajatella. tai kiinnostua. :P mun piti käydä Birdyä kattomas mut en pystyny lähteen ja nytte oksettaa ajatuskin kaikesta siitä mitä mä oon sille tehny. enkä millään jaksas enää huolehtia siitä, enkä Tysonista. mä en vaan jaksa. elää. eikä mul oo tääl mitään mahiksia ees yrittää tappaa itteeni. :/ toisaalta oksettaa se viiltäminenki, ja toisaalta olis kiva vaan antaa elämän valua pois sisältä.
oottelen et alkas noi lääkkeet vaikuttaa mitä sain hoitajalta. vaikka muutenki väsyttää vaan koko aika. mut mä pelkään välil niin helvetisti kaikkea. ja tosi paha olo. osittain mun omaa syytä sen puolesta mitä tein lomallani, ja vaikka se paha olo on oikeestaan vaan ihan normaali reaktio ni silti mä pelkään ja vaikka siitä on nytte jo yli viikko ni oksettaa kaikki edelleen. tyyliin et liharuokia en saa alas ollenkaan ja pelkään joka ilta ku meen nukkuun et mä kuolen. ja mä pelkään et saan niitä kuvottavia painajaisia taas mistä mä olin jo melkeen täysin päässy eroon vuosien kärsimyksen jälkeen. ;_; ja mä pelkään pimeetä ja kaikkee mitä se kätkee sisäänsä. mun elämä on muutenki täysin toivotonta just nyt et se vielä nostaa sen pahan olon kymmenenteen potenssiin. toki nää ihmiset yrittää parhaansa auttaa mua mut vaikka mä pystyn hymyilemään ja näytteleen voimakasta aina välillä ni pudotus siitä pohjalle on taas tosi paha ja on niin vaikee pyristellä ylös kuopasta. tuntuu et mä en jaksa enää.
isä Ben kävi tänään mua kattomas. se oli tullu jo pari kuukautta sitte takas Kolumbiasta ja ettiny mua, ja se toi mulle ristin ja laitto sen mun kaulaan. sit se piirs ristin mun otsalle vihkivedellä ja anto suukon. mä oon nytte niin heikos kunnos et itken vaan melkeen koko aika. itkin ku se puhu mulle ja piti mua kädestä. pari päivää sitte mä pelkäsin nukahtamista, et mä aloin hokee rukouksia puoliääneen huoneessa. mä kerroin siitä Benille ja se sano et rukoukset usein auttaa, vaikka joku ei olis yhtään uskovainen ni se helpottaa et voi päästää kaikista
huolistaan irti ja ees yhen hetken ajan uskoa et on joku johdatus olemassa, ja rukoilu toimii niinku mantra. ja kristinusko on länsimaista ihmistä lähellä vaikka kuinka olis kiinnostunu idän uskonnoista tai filosofioista. ku me on kasvettu siihen. koko tää läntinen yhteiskunta pyörii kristinuskon ympärillä.
niinku, mä oon usein menneisyydessäki rukoillu et jumala auttas mua, jos on oikein kurja olo. mä en sitä olis myöntäny koskaan, normaalissa kunnossa. mut nyt mä en välitä. Ben toi mulle rukousnauhanki. mä otan sen sängynviereen ku meen petiin tänä iltana. ehkä se jo auttaa ku pitää sitä kädessä. ;_; Ben sano et se on sellanen mikä hohtaa pimeessä. mä kosken nytte aina välil tohon ristiin mun kaulassa, ku on oikein paha olo tai itkettää.
mä oon saanu pikkusen erikoiskohtelua nytte pari päivää ku oon ollu niin huonossa kunnossa. toi yks hoitaja anto mun auttaa sitä tekee meille sairaalan neljälle tyypille ruokaa, ku mä oon vähiten vaaraksi. me ei saada täl viikol jostain syystä keittiöstä ruokaa, ja ku kolme neljästä tarttee erikoisdieetin. mut mukaanlukien, ku nää rekisteröi sen et mä jätin joitaki ruokia kokonaan syömättä tuol osaston puolella, et mä en ees koskenu sellasiin mitkä näytti epäilyttäviltä, ja ku mä yhen kerran sain paniikkikohtauksen ruokalassa ku yks oli laittanu mun lautaselle jotain tosi outoo. ne oli vaan vähä mustuneita kasviksia mut mä pelästyin sitä annosta ihan sikana. ja mul on ollu jo viikon tosi räjähdysherkkä mielentila. ihmiset käy hermoille et joutuu vetämään lääkkeitä ettei räjähdä ja käy niitten kimppuun ja sit aina ku tulee ilta ja alkaa pimetä ni alkaa itkettää ja ahdistaa. vaikuttaa vähä siltä et mä en nyt ihan heti ota tota ristiä kaulastani.
se on silleen vähä outoo, ku mä oon huomannu sen itelläni, et vaikka kuinka olis vahva ja ateisti tai mechateistihän mä oikeestaan oon, eikä välitä uskonnoista eikä usko jumalaan, ni heti kun mieliala romahtaa ihan pohjalle ni heti yrittää hakee apuu jostain kristinuskon symboleista, rukoilemisesta ja risteistä ja sellasesta. haluu jotain suojelevia juttuja. ja sillon alkaa uskoo siihen et ne suojelee. vaikka sillon ku on stabiili mieliala ni vähättelee just sellasia ihmisiä ku millaseks mä muutun ku tulee henkisesti turpaan.
tappelen täs itkua vastaan jo pitemmän aikaa. Ben sano et se on kaupungissa vähä aikaa ja yrittää päästä mua kattomaan joku toinenki päivä. tuntuu et mä en kestä. toivoo et se tulis huomenna taas. ;_; se sano et se oli kirjottanu kirjan niistä paikoista missä ne kävi Etelä-Amerikassa. se oli kirjottanu tekstin ja yks veli kuka oli mukana oli ottanu valokuvia ja se kirja on nytte painossa ja jos mä haluun ni saan siitä signeeratun kopion. ja nytte ne kerää rahaa et ne projektit mitä ne oli saanu aikaan sais pidettyy elossa. uusia lastenkoteja, kouluja ja sairaaloita köyhille lapsille, ja aikuisille kans. sellasille ketkä on jääny yhteiskunnan ulkopuolelle ja joutuu asuun slummeissa ilman puhdasta vettä. mua kiinnosti ne jutut tosi paljo. ne oli jotenki jotain ihan täysin erilaista ja jotenki ku Ben puhu niistä niin innokkaasti ni ne tuntu tosi hyviltä asioilta verrattuna mun omaan elämään just nyt. mä lupasin et heti ku mä pääsen tarkistaan mun rahatilanteen ja saamaan siihen jotain otetta ni mä lahjotan sille projektille 10 000 dollaria. kyl sen verran pitäs saada irti jostain.
tuntu silleen hyvältä ku mä sain itkee Benin olkapäätä vasten ku mun elämä on kaaosta ja menossa vaan koko aika alaspäin ja ku tuntuu et tää päättyy tähän. et mä en ikinä palaa entiselleni ja mun elämä ei enää jatku vaikka mä joskus pääsisinkin täältä pihalle. toi yks hoitaja, sama kuka anto mun leikata lihaa ja kasviksia jopa ihan terävällä veitsellä minkä se oli tuonu ite mukanaan, sano et mun asiat on suhteellisen hyvin, koska mä oon itseasiassa jättäny jo puolet kakusta taakseni. mä oon sinnitelly kuus kuukautta, ja vaikka mul on ollu noita keploteltuja lomia aika usein ku on ollu pakko hoitaa lapsia, ni silti mä oon tullu toimeen, ees jotenki, suurimman osan ajasta. neljä kuukautta enää jälellä, paitsi jos tulee jotain sanktioita jälkikäteen lasketuks siihen päälle. ja mä saan terapiaa ja neuvontaa raha-asioissa ja apua lastenhoidossa jne. ja mä pääsen ehkä sellaseen reha-ohjelmaan missä vankeja totutetaan elämään taas yhteiskunnassa ees suhteellisen normaalia elämää. et mä pystysin normaaliin arkeen ees jossain vaiheessa. täl hetkel tuntuu sellanen vielä vähän niinku kuuhun kurkottelulta. O.o
joo, mut päivä kerrallaan. pitäs yrittää alkaa luottaa tohon pimeäänkin ja siihen et mulle ei tääl voi tapahtua mitään. ja sitteki ku joskus oon omassa asunnossa lasten kans, ni ei kukaan kuole noin vaan, ja et on sellasta mikä sais mun ajatukset pois kaikesta oksettavasta. mun huoneessa on valvontakamera koska mut on luokiteltu olevan edelleen itsemurhavaarassa, ja siel on nytte laitettu hälytyskello sängyn viereen (viimeks ei ollu) et jos mä saan yöllä paniikkikohtauksen ni ku soittaa sitä ni hoitaja tulee heti kattoon mua. ei oo vielä ollu sille käyttöö ku mä oon iltalääkkeitten syönnin jälkeen sammunu ku saunalyhty vaikka pelottas kuinka.
nyt alkaa noi rauhottavatki toimia ja pelko häviää ainaki osittain. mä voisin mennä kattoon telkkaria yhteistilaan, ku siel on vaan Holmes kellä on parkinson ja masennus, eikä niitä kahta pipipäistä. ne on huoneissaan ja ovet on lukossa. se venäläinen ei pääse ees aterioille ku se on oikeesti vaarallinen ja se on tääl vaan ku se sai jonku tulehduksen, ja se toinen kenen nimee mä en muista alko kiipeillä seinille sellissään ja käydä jokasen kimppuun ja se on kovalla lääkityksellä, ruokalas se on aina ketjuissa ja ihan zombi. mä oon nyt pari kertaa auttanu Holmesia syömään ku se ei pysty kantaan tarjotinta ja yhen kerran se ei pystyny leikkaan lihanpalaa ni mä leikkasin sen. se on kyl muuten varmaan ihan täyspäinen kaveri, mut sil on harhoja ja psykoosilääkitys ja joskus se laulaa loilottaa jotain kehtolauluja tuol käytävillä. käy mua pahasti hermoon sellanen. mut joo, on mullaki psykoosilääkitys, tai ainaki ton pitäs toimii niitä harhoja vastaan. joskus toimii, joskus ei. mä kuulen joinain päivinä edelleen niitä helvetin ääniä. nyt oli tosi paha stressi ku olin taas sellissäni melkeen kaks viikkoo ja seksiaddiktio äity tosi pahaks, joten nytte nää pisti mulle pakkolääkityksen siihen. mä en ois halunnu, mut ne teki selväks et mullei oo mitään paranemisen mahiksia niin kauan ku se on päällä. ja ne tsekkas tääl sairaalas mut kokonaan ku ei meinannu lakata tulemasta perseestä verta. tulee vieläki välillä.. tai sillon ku mä salaa tungen sinne jotain tarvekaluja. mut toi aine kyl alkaa toimia parin päivän sisällä. mä en haluu sitä. mä tuun siitä väsyneeks - siis vielä enemmän ku tosta nykylääkityksestä - ja ku mä tykkään seksistä tosi paljo. oli kumppani kuinka kusipää hyvinsä. niinku se vanha ukko kuka laitto mulle kaulapannan mis on sähkölukko ja koodilukko ja antaa tujun sähärin jos sitä yrittää alkaa irrottaa. henkilökunta pui asiaa kaks päivää ennen ku ne sit päätti et ne ei yritä irrottaa sitä.
mä nukahin sillon seksin päälle tosi nopeesti ja sit ku heräsin aamulla ni mul oli toi kaulassa. ei se oo hirveen tiukalla. painaa vaan vähän nukkuessa. mut ei se silleen mua haittaa. porukat vaan kaikki sanoo mua nytte "kaulapanta-kakaraksi". mut mä oon jotenki vähä ylpee siitä. ei oo paljo ollu ylpeilynaiheita viime aikoina, et toi on jotenki sellanen mieltälämmittävä juttu. jotain niinku positiivista kaiken paskan keskellä. niinku toi Benin käynti kans. se on sellanen niinku toivonpilkahdus.
mut mä lopetan nytte joo. meen vilkaseen mitä sieltä telkkarista tulee. Holmes ei pysty paineleen niitä kaukosäätimen nappuloita kumminkaan et mä saan sen hoteisiini. bye. ;_;
